Kuka Risto Alanko... !
Hei, nimeni on Risto Alanko ja olen keravalainen taidemaalari. Haluaisin kertoa hiukan millainen mies näiden maalausten taakse kätkeytyy !
Taustani ja historiani taiteentekemisen saralla on jotakuinkin seuraavanlainen… katso myös taidenäyttely cv:ni tekstin jälkeen!
Uraani aloittelevana taiteilijana, joskus 80-luvun loppupuolella, tutkin lähes maanisesti mestareiden siveltimenjälkeä.
Olin totaalisen innostunut maalaamisesta, jopa niin, että maalasin usein yökaudet ateljeessani.
Sisimmässäni tiesin, että tämä on se ”juttu”, jota haluan tehdä. Useiden kokeilujen, ja epäilemättä erehdysten kautta, sinnikäs palo asiaan ja jatkuva harjoitus johti siihen, että sivellin alkoi taipumaan haluttuun suuntaan. Noina alkuaikoinani keskityin jopa fotorealistisen tarkkaan jälkeen maalaten asetelmia, maisemia sekä muotokuvia.
Tuon ajan tekniikoina palvelivat lähes poikkeuksetta öljyvärit, sekä akvarellit.
Nykyään n. 1000 taulua myöhemmin on oma tekeminen taiteen parissa varsin vakiintunut. Palettiveitsi, usein paistinlastan kokoinen, on tavalla tai toisella tekemisessä mukana, ja työn jälki on struktuuriltaan herkullisen rouheaa. Tuoreen öljyvärin ihastuttava tuoksu saakin monesti inspiraationi ja luovuuteni laukalle…
Pyrin usein tekemään teokseni ns. ”Alla Prima” tekniikalla, eli märkää märälle.
Haluan, että maalaukseni on valmis saman vuorokauden aikana, kun maalaus on aloitettu.
Teoksen jätän ateljeeseen hartain mielin kotiin lähdettäessä, ja odotan innolla aamua ja sitä, että voin taas nähdä ”ehkä” valmiin teokseni.
Nykyään pyrin jokaisessa tekemässäni maalauksessa tietynlaiseen päänsisäiseen tunnelmaan ja näkymään, oli aiheena mitä tahansa.
Mukavuusaluetta aiheistani on tupasvillat, unikot, koivunrungot erilaisissa tunnelmissa, sekä tyrskyävät meret.
Käsittelen kaikkia em. alueita omalla tavallani, ja usein liioittelenkin maalauksessa vallitsevaa tunnelmaa. Aloitan maalaussession usein spontaanisti, ja alan työstämään aihetta useasta eri suunnasta.
Varsinainen luonnos loistaa poissaolollaan, ja pyrin haluttuun lopputulokseen käden ja silmän yhteistoiminnalla.
Monesti alkuperäinen idea muuttuu aivan päälaelleen, ja suunta on vaihtunut täysin vastakkaiseksi.
Yhtäkaikki, en käytä liikaa aikaa sen ajatteluun onko lopputulokseni jotakin yleisesti hyväksyttyä, vaan pyrin intensiivisesti juuri siihen tiettyyn lopputulemaan, joka ajatuksissani ja mielikuvissani siintää.
Päästyäni tuohon tavoitteeseeni, taulu on valmis.
Toivoisin, että maalaukseni katselija haluaisi hypätä yhä uudelleen ja uudelleen taulun syleilyyn, ja kokea suuria tunteita, istahtaa tupasvillojen keskelle rauhoittumaan ja viettämään taukoa.
Tai halata kuvaannollisesti teoksen puita ja kokea metsän rauhoittava vaikutus.
Lähteä samanlaiselle matkalle kuin minä, maalatessani tuon teoksen.
Pohdintaa saattaa herättää mitä ihmettä tuon taustan peittävän sumuverhon takana on??
Tai toisaalta, ehkä joku haluaa katsella myrskyävää merta esittävää taulua turvallisesti matkan päästä, ja kokea helpotusta siitä, ettei tarvitse olla tuon meren vietävänä.
Ajatella, että onpa ihana olla kotona!Teoksieni aiheet ovat unenomaisia ja haluan niiden välityksellä viestittää ihmisen visuaalista ja läsnä olevaa suhdetta vielä toistaiseksi puhtaaseen suomalaiseen luontoon.
Käyttämäni materiaalit ovat poikkeuksetta laadukkaita. Maalaan usein valmiiksi pohjustetulle pellavakankaalle sekä juuttikankaalle.
Laadukkailla materiaaleilla voin taata teosteni ajattomuuden, ja säilyvyyden kauaksi tulevaisuuteen.
Teokset ovat aina ripustusvalmiita, muttei aina kehystettyjä, koska useat teokseni eivät niitä välttämättä tarvitse.
Maalauspohjat ovat pingotettu aina mäntypuisille kiilakehyksille, joko 20x40mm tai 40x40mm.
Maalauksien koot vaihtelevat pienistä aina isoihin 120×150-180cm kokoon asti.
Pohjustan usein myös raakapellavakankaita luuliimalla sekä gessolla ne joko mustaksi, tai kirkkaalla gessolla. Kirkaan pohjustusvärin käyttämisessä olen kokenut erittäin hienona ominaisuutena sen, että voin säilyttää haluamissani kohdissa kauniin pellavan tekstuurin ja värin.
Materiaalit ovat minulle tuttuja hyvistä yhteyksistäni värien maahantuojiin, ja esittelen niitä Youtube- kanavallani.
Hyvää matkaa maalauksieni parissa, ystäväiseni!
1995 Espoo, monitaidekeskus
1995 Helsinki, Pukinmäki
1995 Helsinki, Tapuli
1996 Espoo, monitaidekeskus
1997 Vantaa, Imatran voima
1997 Helsinki, Arena
1998 Helsinki, Yleisradio
1998 Helsinki, Spr
1999 Vantaa, Urbaari
2000 Helsinki, Cafe merlot
2001 Helsinki, Cafe merlot
2002 Helsinki, cafe merlot
2002 Nurmes, Tyko galleria
2005 Espoo, uimahalli
2005 Helsinki, Lauttasaari
2006 Tuusula, Galleria Marius
2006 Helsinki, ravintola aino
2006 Tuusula, Krapi hovi
2007 Hirvensalmi, Kissakoski
2007 Kerimäki, kesänäyttely
2009 Saarijärvi, Wiikin kartano
2009 Kirkkonummi, Oitbacka
2010 Urjala
2011 Vantaa, Peijaksen sairaala
2013 Kerava, Galleria Alli
2014 Tuusula, Rantatien Galleria
2018 Tuusula, Hot Gustavelund
2018 Kerava, Kirjasto ikkunagalleria
2018 Hirvensalmi, Kissakoski
2019 Ravintola Huvila, Järvenpää
2022 Galleria Järnätti/JTS, Järvenpää
2022 Ravintola tiilitehdas/KuumArt, Jokela
2022 Ravintola Kerho, Hyrylä
2022 Tuusula, Rantatien Galleria
2023 Tuusula, kirjasto ikkunagalleria
2023 Pornainen, Lahankosken Mylly
2023 Tuusula, Hotelli Gustavelund
2023 Galleria Järnätti/JTS, Järvenopää
2023 Galleria Järnätti/Kuumart yhteisnäyttely
2024 Järvenpään Taidetalo / oma näyttely – Järvenpää